Alma Tour on vuodesta 1991 toiminut kansainvälinen matkanjärjestäjä.
Yhtiöllämme on 10 toimistoa Euroopassa sekä laaja toimistoverkko kaikissa Bulgarian lomakohteissamme.
Olemme viime vuosina keskittyneet toimintamme laajentamiseen.
Vuonna 2001 avautui ensimmäinen ulkomaan toimistomme Pietariin jonka jälkeen osaksi Alma Touria tulivat Moskovan, Ukrainan, Latvian, Liettuan ja Viron toimistot. Laajentumisemme sai jatkoa Skandinaviasta kun avasimme toimistomme keväällä 2008 Ruotsissa ja täällä Suomessa.
Tarjoamme asiakkaillemme mielenkiintoisia ja monipuolisia lomakohteita ja ensiluokkaista asiakaspalvelua.
Yhtiömme palkittiin Bulgarian parhaana matkanjärjestäjänä vuonna 1999 ja vuonna 2002 parhaana Kreikan matkojen myyjänä. Tarjoamme suuren valikoiman turistipalveluja sekä yksityisille, että ryhmille.
Vuonna 2006 yhtiömme palveli yli 60 000 eri maista saapunutta turistia.
Alma Tour on matkailualan järjestöjen kuten IATA, SMAL, BATA jäsen.
Omistamme kaksi neljän tähden hotellia Bulgariassa. Hotelli Atlas sijaitsee Kultahietikolla ja hotelli Tamplier Banskon laskettelukeskuksessa länsi Bulgariassa.
Alma Tour Fly:n modernit Airbussit lennättävät lukuisan määrän matkailijoita suosikkikohteisiimme.
Tervetuloa viihtymään matkoillemme!
Alma Tour Fly
Alma Tour Fly on osa Alma Tour konsernia.
Käytössämme on kaksi Airbus 320-214 tyyppistä 180 paikkaista konetta, joista molemmat on valmistettu vuonna 2006. Toinen koneista tulee operoimaan syyskuusta 2009 lähtien Itämeren alueella niin Alma Tourin kuin muidenkin Itämeren
alueella toimivien matkanjärjestäjien lentoja.
Matkakohteina tulevalla syys-, talvi- ja kevätkaudella ovat Egypti, Kypros ja Portugali.
Kaikki lennot tullaan toteuttamaan Bulgaria Airin, eli Bulgarian kansallisen lentoyhtiön, operoimana.
Matkustusturvallisuuden ja mukavuuden takaavat uusi kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta